Räätälin ompelemaan tummansiniseen liituraitapukuun sonnustautunut ylempi virkamies heittää iltapäiväteensä nautittuaan kertakäyttömukin olkansa yli vilkkaasti liikennöidyllä Huanshi Dong Lu:lla Guangzhoun sateisessa tiistai-iltapäivässä. Muki lentää kaaressa jalkakäytävälle, vaikka lähin jäteastia kannustaa lajittelemaan muovit, pahvit ja sekajätteen vain muutaman metrin päässä korkeasti koulutetusta kiinalaismiehestä. Astia on siis näköetäisyydellä, mutta psykologinen etäisyys roskien lajitteluun on suurempi.

Kiinalaisten luontosuhde on ympäristönsuojelun näkökulmasta yhä varhaisessa kehitysvaiheessa, jos verrataan meihin pohjoismaalaisiin. Vertailujen tekeminen Kiinan ja muiden maiden välillä on kuitenkin yhtä hyödyllistä kuin teen tarjoileminen suklaisesta teepannusta. Kiinassa ympäristökysymyksiä on tarkasteltava maan omassa viitekehyksessä. Matkustin Kiinassa viikon verran ja pyrin hahmottamaan tätä puna-vihreää kehystä moninaisissa keskusteluissa niin yliopistoprofessoreiden, toimitusjohtajien kuin kuluttajienkin kanssa. Lisää ymmärrystä kertyi tehdasvierailuilla muovi- ja elektroniikkakomponentteja valmistavissa pohjoismaalaisissa yrityksissä. Kuluttajien tarkkailu tiistai-iltapäivän ruuhkassa tarkensi kuvaa.

Kestävä tuotanto ja kulutus

Kestävyyskriisin välttämiseksi kaikkialla maailmassa on siirryttävä ekologisesti, eettisesti ja taloudellisesti kestävämpiin tuotanto- ja kulutustapoihin (Köhler et al. 2019). Kestävillä tuotanto- ja kulutustavoilla tarkoitetaan laajasti määriteltynä sellaisten tuotteiden ja palveluiden valmistusta, myymistä, ostamista ja käyttöä, joilla on pienin mahdollinen ympäristöä kuormittava vaikutus (IPCC 2018).

Siirtyminen kestävään tuotantoon ja kulutukseen on osa Kiinan kansallista strategiaa kuluvalla viisivuotiskaudella (2016–2020), ja suunnitelmatalouden mukaisesti viisivuotissuunnitelmassa linjatut strategiset painopistealueet kertovat sen, mihin valtio antaa tukea rahoitusinstrumenttien muodossa ja mihin se keskittyy lainsäädännössään, verotuksessaan ja muissa politiikkatoimissaan. Yritykset luonnollisesti seuraavat kiinnostuneina näitä painopistealueita.

Kiinan suunnitelmatalous ja kolme kovaa taistelua

Suunnitelmatalous ja yksipuoluejärjestelmä takaavat sen, että Kiinassa valtiolliset toimet ovat tehokkaita lähes minkä tahansa asian edistämisessä, eikä kestävämpiin tuotantotapoihin siirtyminen ole ollut tässä poikkeus. Maailman väkirikkaimman maan ja toiseksi suurimman talouden ripeä siirtyminen vähemmän ympäristöä kuormittaviin tuotantotapoihin on antanut lupaavia merkkejä Kiinan havahtumisesta kestävyyskriisiin.

Esimerkiksi viime vuoden alussa Kiinan keskushallinnon lanseeraama ympäristövero velvoittaa nyt yritykset ja julkiset laitokset maksamaan ylimääräistä veroa niiden tuottamista jätteistä sekä vesi-, melu- ja ilmansaasteista. 50 miljardin yuanin (6,7 miljardia euroa) vuosittaisella verotulolla keskushallinnon on tarkoitus kannustaa provinssien paikallishallintoa vähentämään saasteita, joita niissä toimivat yritykset ja muut toimijat päästävät niin merellä, maalla kuin ilmassakin (State Administration of Taxation of The People’s Republic of China 2018). Saasteiden vähentäminen on yksi ”kolmesta kovasta taistelusta” (three tough battles), johon Kiina on presidentti Xi Jinpingin johdolla sitoutunut. Myös nuo kaksi muuta, taloudellisten riskien hallinta ja köyhyyden poistaminen, ovat keskeisiä kestävän kehityksen näkökulmasta.

(K)estävät kulutustottumukset

Siinä missä Kiinassa nähdään nyt merkkejä siirtymisestä kestävämpiin tuotantotapoihin, kiinalaisten kulutustottumukset eivät kuitenkaan ole vielä liikkuneet samaan kestävämpään suuntaan, eivätkä valtiolliset keinot ole vielä yltäneet koskemaan kiinalaisen kuluttajan arkea. Kiinalaiset kotitaloudet ovat vaurastuneet vauhdilla teollistumisen, kaupungistumisen sekä kulutusvetoiseen talouteen tähtäävän kansallisen strategian seurauksena. Samalla kun kotitalouksien vaurastuminen ja keskiluokkaistuminen ovat parantaneet monen kiinalaisen elämänlaatua, kulutuksen kasvu on kuormittanut ympäristöä jatkuvasti lisääntyvillä resurssitarpeilla ja hallitsemattomasti kasvavilla kasvihuonekaasupäästöillä (Liu, Oosterveer, & Spaargaren, 2016).

Vaikka kiinalaisen kuluttajan hiilijalanjälki (4,2 hiilidioksiekvivalenttitonnia) on vielä suomalaisen jalanjälkeä (10,4 tCO2-ekv) selkeästi pienempi, se kuitenkin kasvaa nopeammin. Sillä kuten tapana on, kulutustottumukset muuttuvat elintason noustessa perustarpeiden tyydyttämisestä halujen ja toiveiden tavoitteluun. Pelkkä vilkaisu Maslown tarvehierarkiaan riittää selittämään tämän: kuten moni länsimaalainen, myös kiinalainen keskiluokkainen ylempi virkamies haluaa nauttia illalliseksi pihviä, liikkua omalla autolla, lentää ulkomaille, ostaa iltapäiväteensä tai -kahvinsa take away -mukissa Starbucksista – lyhyesti sanoen kuluttaa.

Uusi, kestävämpi arki

Tähän asti päästöjen vastaisessa taistelussa ja kestävämmän yhteiskunnan tavoittelussa Kiina on luottanut tuotannon ja erilaisten teknologioiden kykyyn ratkaista käsillä oleva kestävyyskriisi. Tuotantotavat ovat olennainen osa ratkaisua, mutta myös ihmisten elämäntapojen ja kulutustottumusten pitää muuttua – kestävistä teknologioista on vähän hyötyä, jos kiinalainen kuluttaja ei omaksu niitä osaksi jokapäiväistä elämäänsä. Lisäksi maassa, jossa on 1,3 miljardia ihmistä, kulutuskäyttäytymisen muutoksilla on todellista vaikutusta.

Kulutuskäyttäytymisen muutokset tarvitsevat kuitenkin vahvasti (1) poliittista tukea verotuksen ja tukien muodossa, (2) yritysten aktiivista osallistumista kestävämpien markkinatarjoamien kehittämiseen sekä (3) ympäristökoulutuksen lisäämistä aina varhaiskasvatuksesta elinikäisen oppimisen malleihin saakka. Luontosuhde ei nimittäin synny itsestään, eikä jokainen kiinalainen voi matkustaa Suomen Lappiin kehittämään sitä, joten ympäristöasiat on saatava mukaan kiinalaisiin opetussuunnitelmiin, kuluttajien arvoihin, ja osaksi jokapäiväistä elämää.

Kestävämpiä kulutustapoja tukevista politiikkatoimista (1.) hyvänä esimerkkinä toimii Kiinan linjaama tavoite, jonka mukaan vuonna 2030 kaduilla ei ole enää polttomoottoreilla kulkevia autoja, vaan liikenne kulkee sähköllä. Yritysten tarjoamien tuotteiden (2.) ja koulutuspalveluiden (3.) osalta suomalaisilla olisi erinomainen mahdollisuus olla luomassa tulevaisuuden esimerkkejä siitä, miten kulutuskäyttäytymistä muutetaan kestävämmäksi yksi kertakäyttömuki, luontosuhde tai koulutettu virkamies kerrallaan.

Give us the green light – China!

Sonja Lahtinen

Lähteet:

IPCC. (2018). IPCC, 2018: Summary for Policymakers. In: Global Warming of 1.5°C. An IPCC Special Report on the impacts of global warming of 1.5°C above pre-industrial levels and related global greenhouse gas emission pathways, in the context of strengthening the global. (V. Masson-Delmotte, P. Zhai, H.-O. Pörtner, D. Roberts, J. Skea, P. R. Shukla, … T. Waterfield, Eds.). Geneva: World Meteorological Organization.

Köhler, J., Geels, F. W., Kern, F., Markard, J., Onsongo, E., Wieczorek, A., … Wells, P. (2019). An agenda for sustainability transitions research: State of the art and future directions. Environmental Innovation and Societal Transitions. https://doi.org/10.1016/J.EIST.2019.01.004

Liu, W., Oosterveer, P., & Spaargaren, G. (2016). Promoting sustainable consumption in China: a conceptual framework and research review. Journal of Cleaner Production, 134, 13–21. https://doi.org/10.1016/j.jclepro.2015.10.124

“China starts collecting environment tax”, State Administration of Taxation of The People’s Republic of China, 2018. http://www.chinatax.gov.cn/eng/n2367751/c3021312/content.html