bee

Maailman mehiläispäivä 20.5 muistuttaa ekosysteemin pölyttäjistä: Mehiläisillä ja yrityksillä on enemmän yhteistä kuin ehkä ajattelit

Tänään vietetään kansainvälistä mehiläisten päivää. Jos meillä ei olisi koronakaranteenia, niin eri puolilla Suomea järjestettäisiin tänään pölyttäjien kunniaksi monenlaista tapahtumaa. Luvassa olisi tutustumista mehiläispesiin ja pölytysaiheisia luentoja. Vuodesta 2016 järjestetyllä maailman mehiläispäivällä halutaan muistuttaa mehiläisten ja muiden pörriäisten tärkeydestä. Mehiläispölytys on, totta tosiaan, välttämätöntä monien kasvien ja kukkien tuotannolle ja globaliisti niinkin suuri osa kuin 1/3 käyttämistämme elintarvikkeista on suoraan riippuvaisia mehiläisten pölytystyöstä. Mehiläiset pölyttävät Suomessa sekä ravintokasveja että luonnonkasveja, mm. omena, rypsi, metsämarjat ja herukat hyötyvät tästä pörheästä uurastajasta.

Ilmansaasteet vaikuttavat pölyttäjien työhön

Mehiläiskanta, kuten moni muukin eläin- ja kasvikanta, on viime vuosina romahtanut niiden elintilan puutteen, lisääntyneiden ilmansaasteiden ja torjunta-aineiden käytön seurauksena. Ihmisen aiheuttamat ilmansaasteet hajottavat kukkien tuoksupartikkeleita, joiden perusteella mehiläiset suunnistavat kukkien luo. Enemmän ilmansaasteita tarkoittaa siis vähemmän tuoksupartikkeleita ja sen seurauksena vähemmän mehiläisten ruokahetkiä ja sivussa tapahtuvaa pölytystä.

Koronasulkujen aikana ilmansaasteet ovat tilapäisesti vähentyneet ja mehiläiskannat ovat nopeasti elpyneet eri puolilla maailmaa. Tämä ekosysteemimme tärkein pölyttäjä saa siis tehdä elintärkeää työtään nyt suotuisammissa ja tuoksuvammissa olosuhteissa. Näin soisi jatkuvan myös talouden ja toimintojemme jälleen avautuessa post-korona ajassa.

Ekosysteemien pölyttäjiä tarvitaan

Siinä, missä mehiläiset ovat ekosysteemimme arvokkaimpia pölyttäjiä, yritykset ovat yhteiskuntamme tärkeimpiä pölyttäjiä innovoidessaan uusia tuotteita ja palveluita. Ja siinä, missä ihmiselo nykyisellään ei olisi mahdollista ilman mehiläisiä, kestävän tulevaisuuden tavoittelu ei olisi mahdollista ilman innovatiivisia yrityksiä.

Rakensin tämän aamun puheenvuoroni Design Forum Talkissa tämän analogian ympärille ja moni merkityksellisti mehiläisten avulla aamupäivän ydinsanomaani: Yritykset ovat avain kestävyyden siirtymiin. Kestävyyden siirtymällä tarkoitan kokonaisvaltaista, pitkän aikavälin muutosta rakenteissa, kulttuurissa, ja käytänteissä, joiden kautta yhteiskunnat siirtyvät kohti ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävämpiä tuotanto- ja kulutustapoja.

Yritykset ovat näissä siirtymissä avainroolissa, koska ne voivat edistää kestävämpiä tuotanto- ja kulutustapoja hyödyntämällä mm.:

•innovaatio-osaamistaan,

•taloudellisia resurssejaan,

•huippuosaajiaan,

•nopeaa reagointikykyään markkinamuutoksiin, kuluttajien muuttuviin tarpeisiin ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin,

•liiketoiminnan skaalaetuja,

•sekä laajalle levinnyttä läsnäoloa meidän tavallisten kuluttajien elämässä

Havainnollistan tätä muutamalla kalvolla alla, mutta koko esityksenkin pääsee katsomaan täältä. Suosittelen koko tallenteen katsomista, sillä jokaista kuutta puheenvuoroa yhdisti eteenpäinvievyys ja huomisen kohottavampi ajattelu. Lisäksi Design Forum Finland onnistui järjestämään verkkotapahtuman lähestulkoon täydellisesti, joten senkin vuoksi tallenteeseen kannattaa tutustua.

Ja sitten vielä suosittelen lähtemään luontoon ihailemaan noita elintärkeitä pörriäisiä pölytystyössään.